Parhaat liikeideat syntyvät yleensä omasta tarpeesta. Näin kävi myös Iida Sinipaasille, joka käynnisti Play Café puistokahvilayrityksensä koronapandemian keskellä. – Työtilanteeni oli viime keväänä sellainen, että päätin, että nyt kokeilen mielessä kytenyttä liikeideaa.

Idea syntyi tylsyydestä

Play Café tarjoaa pääkaupunkiseudun ulkoleikkialueilla aikaansa viettäville perheille kuumaa kahvia ja pikkuisen parempia pöperöitä. Iloisen särmikäs kahvilavaunu kurvaili leikkipuistoissa viime kesän ja tarjosi vanhemmille hengähdyshetken kahvikupposen äärellä. – Idea syntyi omasta tarpeesta, kun vietin aikaa leikkipuistossa ja mietin, että olisipa kuppi kuumaa kahvia. Saman ajatuksen ovat jakaneet myös muut vanhemmat, sillä viime kesä osoitti, että leikkipuistokahvilalle on kysyntää. Sain päivittäin kuulla, että mahtava idea, kiitos, että tulit!

Vaikeimmasta vaikein tapa tehdä bisnestä

Iidan yrittäjyyden alkutaival ei ollut helppo. - Ostin maailman rumimman kahvilavaunun, jota remontoimme kuukauden päivät. Vaunua voisi kuvata matolaatikoksi: kun toisen kohdan sai rempattua, toinen osoittautui läpimädäksi. Olen todennut, että minut on varmaan tiputettu todella kovaa ja korkealta, sillä kuka hullu lähtee tekemään kahvilabisnestä ulos ilman sähköä ja juoksevaa vettä.  En ollut ennen viime kesää edes ajanut peräkärry perässä. Valitsin siis vaikeimmasta vaikeimman tavan tehdä bisnestä. 

Kahvi pysyy kuumana Moccamasterin termoskeittimellä

Entä se kahvi? - Kahvi on minulle numero yksi. Sen on oltava todella hyvää. Valitsin Jyväskylästä Paahtimo Pavulta indonesialaisen tummapaahtoisen kahvin, joka maistuu hyvältä ulkona. On nimittäin eri asia juoda kahvia ulkona pahvimukista kuin sisällä keraamisesta kahvikupista. Seuraava askel oli kahvinkeittimen valinta. Panimosta suositeltiin Moccamaster termoskeitintä, sillä tässä konseptissa kahvin on oltava vielä useamman tunninkin jälkeen kuumaa ja hyvänmakuista.  

Iidan mielestä Moccamaster Thermoking-termoskeitin onkin osoittautunut käsittämättömän laadukkaaksi. - En voi ymmärtää, miten termokset voivat pitää kahvin kuumana ja priimana niin pitkään. Onneksi paahtimosta suositeltiin minulle Moccamasterin keittimiä. 

Valtteina myös nopeus ja puhdistettavuus

Iidan mielestä myös Moccamasterin nopeus helpottaa huomattavasti yrittäjän arkea. - En ole kellottanut, mutta keittimeni valmistaa kolme ja puoli litraa kahvia muutamassa minuutissa. Minulla on aamuisin minuuttiaikataulu, kun siirryn leipomokierroksen jälkeen vaunun kanssa puistoon, joten kahvinkeiton nopeudella on merkitystä.   

Toinen arkea helpottava tekijä on keittimen puhdistaminen. – Itse keitintä ei juurikaan tarvitse putsata, sillä se keittää kahvin suoraan pumpputermoksiin. Olenkin puhdistanut keitintä säännöllisesti ulkopuolelta. Termokset ovat osoittautuneet laadukkaiksi, sillä kahvi ei pinty niiden pintoihin samalla tavoin kuin perustermareihin.  

Kiitosta saa myös Moccamasterin asiakaspalvelu. – Minua on autettu alusta lähtien todella hyvin. Sain mahdollisuuden ostaa messukäytössä olleen kahvinkeittimen hieman edullisemmin ja vastaukset viesteihin ovat tulleet nopeasti. Arvostan tätä aloittavana yrittäjänä. 

Laatu ennen kaikkea

Iidalle oli alusta lähtien selvää, että hän panostaa laatuun. – Halusin tehdä kaiken kunnolla ja kunnioittaa näin asiakkaita. Moccamaster istui tähän konseptiin luontaisesti ja olen iloinen, että panostin laadukkaaseen kahvinkeittimeen.

Teksti: Mia Heiskanen